s
 
   
       

Kierrätyksen palvelutasoa nostettava

Oulun Jätehuollon johtaja Markku Illikainen käytti kiinnostavan puheenvuoron Kalevan mielipidepalstalla 13.7. Hän esittää kierrätysjärjestelmää, jossa myös laiskat tulevat huomioiduksi. Olen tästä tavoitteesta Illikaisen kanssa samaa mieltä.Näkemys siitä, miten kaikki kattavaan kierrätysjärjestelmään päästään, painottuu minulla kuitenkin hiukan toisin kuin Illikaisella. Illikainen esittää ratkaisuksi jätteen energiakäytön huomattavaa lisäämistä, mikä käytännössä tarkoittaa massiivisen jätteenpolttolaitoksen rakentamista Ouluun. Tällöin laiskat vapautettaisiin lajitteluvastuusta, ja kymmeniä tuhansia tonneja jätettä päätyisi niin sanottuna energiajakeena polttolaitoksen uumeniin.

Suomen jätelaki lähtee jätteiden synnyn ehkäisystä, toissijaista on hyödyntää jätteet materiaalina (eli toisinsanoen kierrättää uusiokäyttöön) ja vasta viimesijaista on jäte-energian hyötykäyttö polttamalla. Tämä silmälläpitäen on laadittu Oulun jätehuoltomääräykset, jotka edellyttävät Suomen oloissa kohtalaisen pitkälle vietyä syntypaikkalajittelua. Miksi kuitenkin Ruskon kaatopaikkajätettä silmäillessä voisi luulla, ettei määräyksiä ole olemassakaan, kuten Illikainen kirjoittaa? Tämä johtuu mielestäni puutteista kierrätysjärjestelmän palvelutasossa. Alueellisiin, verrattain kaukana kotoa sijaitseviin syväkeräyssäiliöihin perustuva hyötyjätteen keräysjärjestelmä ei palvele riittävän hyvin ainakaan niitä, joita Illikainenkin kutsuu laiskoiksi. Vaatii erityista viitseliäisyyttä lähteä kuljettamaan hyötyjätteitä pitkiä matkoja, eikä se monelle esimerkiksi autottomalle tai liikuntarajoitteiselle ole kovin helppoakaan.

Vastaus ongelmiin on nostaa kierrätysjärjestelmän palvelutasoa niin, että se tavoittaa kaikki. Omakotitaloalueilla tämä tarkoittaa portinpielikeräysjärjestelmän laajentamista koko kaupungin alueelle, ja kerros- ja rivitaloalueilla kiinteistökohtaisten ekopisteiden rakentamista kaikkiin kohteisiin. Kun hyötyjätteet haetaan omakotitalon asukkaalta portin pielestä kerran kuussa, ja kerrostalon asukaalla on kaikkien hyötykäyttöön kelpaavien jätejakeiden vastaanottopisteet oman talon jäteasemalla, niin kynnys lajitella kotitalousjätteet laskee olemattomaksi. Lajitella viitsii laiskakin.

Ekopisteistä ja portinpielikeräyksistä saatu hyötyjäte toimitetaan alueellisista kierrätyskeskuksista eteenpäin teollisuuden raaka-aineeksi. Muun muassa paperituotteet lajitellaan useaan eri jakeeseen. Rakennusjätettä käsitellään tonneittain erilaisiksi uusiotuotteiksi. Toiminta on tuottavaa ja huomattavan työllistävää. Joku voi pitää tätä utopiana tai vähintään idealistisena, mutta fakta on, että tätä on tehty Oulussa jo toista vuosikymmentä Yritetään Yhdessä ry:n toimesta, ja yhteistyöverkostoa ollaan laajentamassa. Mikäli kierrätyksen palvelutasoa nostetaan, massiivista jätteenpolttolaitosta ei tarvita. Alalla on myös kannattavaa liiketoimintaa. On huolellisesti harkittava, mille kapasiteetille polttolaitos rakennetaan. Kierrätysalan kasvua ei saa polttolaitosratkaisulla taittaa. Itse olen luottavainen, että parhaillaan tehtavissä laskelmissa päädytään asettamaan jätteenpolttolaitoksen kapasiteetti tasolle, joka ei luo kierrätykseen kuollutta tilaa, vaan mahdollistaa tuottavan toiminnan jatkumisen ja kasvun.

 

 

 
  s