Kolumni Kalevassa 25.8.2007

Onko Suomella varaa hukata vasemmisto?

Presidentillisistä mietteistä muistetaan pohdiskelu onko Suomella malttia vaurastua. Lausahduksen voisi päivittää muotoon onko Suomella varaa vaurastua ilman vasemmistoa. Näin voi kysyä tilanteessa, jossa Suomi nauttii talouden †korkeasuhdanteesta, mutta koko vasemmisto on oppositiossa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tosin maalasi poliittista karttaa uusväreillä väittämällä kuluvalla viikolla nykyisen porvarihallituksensa tekevän sosiaalisempaa politiikkaa kuin edeltäjänsä SDP:n ja keskustan punamultahallitus. Kas. Pitäisikö oikeasti uskoa, ihan aikuisten oikeasti, että porvarihallituksen muodostavat oikeistolainen työväenpuolue ja oikeistolainen sosiaalipuolue? Eikö poliittista vasemmistoa enää tarvita?

Toki päätökset korottaa opintotukea ja keventää eläkeläisten verotusta ovat sosiaalisesti avokätistä politiikkaa, mutta eivät ne vielä kesää tee. Oikeistohallitus toteuttaa oikeiston agendaa, jonka ydinosastoon ei kuulu yhteisöllisyys.

Kun vaalitulos osoitti SDP:lle ovea, tuli puolueelle tuumaustauon paikka. SDP:n saavutukset ovat kiitettäviä, mutta nykyäänestäjä vähät piittaa ikuisesta kiitollisuudenvelasta peruskoulun tai julkisen terveyspalvelun rakentajille.

SDP:n on hankittava nousun ja menestyksen reseptit 2000-luvulta. Onneksi aikaa ei ole tuhrattu, vaan keskustelu on käynyt vilkkaasti. Uudistuskeskustelun eräs särmä on ollut europarlamentaarikko Lasse Lehtisen ehdotus muuttaa puolueen nimi Suomen demokraattiseksi puolueeksi (SDP). Ei tätäkään ajatusta kannata elävänä haudata. Voi aivan aidosti kysyä mitä annettavaa sosialismilla on tämän päivän äänestäjälle, kun itse puoluekin on jo aikaa sitten hylännyt järjestelmäsosialismin. Uutta sosialismia ollaan rakentamassa vain Venezuelassa ja Zimbabwessa, eikä niistä ole esikuviksi.

Turun periaateohjelmassa 1999 sosialismilla viitataan enää arvopohjaan. Muistissa on myös keskustapuolueen onnistunut nimenmuutos. 60-luvulla silloinen maalaisliitto rämpi vaikeuksissa nopeasti teollistuvassa Suomessa. Maalaiset pudotettiin puolueen nimestä, mutta silti ei liene kenellekään epäselvää mitä puoluetta lähellä maanviljelijät tai etujärjestönsä MTK ovat. Uusia kaupunkilaisia äänestäjiä nykyaikaistettu puolue on sen sijaan
puhutellut ja asema yleispuolueena ja luonnollisena hallituspuolueena näyttää vahvalta.

Nimimyllykin on osoitus demariväen elpymisestä. Hyvä niin, sillä on paitsi SDP:n itsensä niin myös koko kansakunnan etu, että poliittinen vasemmisto on elinvoimainen ja uudistuskykyinen. Sosialidemokratialla on erityinen paikkansa Suomen poliittisessa historiassa erilaisten milloin oikealta milloin vasemmalta nousseiden ääriliikkeiden tukahduttajana. Sosialidemokratian ydinosaamista on ollut erilaisten ristiriitojen yhteensovittaminen ja konsensuksen rakentaminen esimerkiksi työmarkkinaosapuolten välille. Käytännön poliittisilla ratkaisuilla on samaan aikaan edistetty maan vaurastumista ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

SDP on arvopuolue.

Arvopuolueessa yhteen sitova voima ei ole luokka tai vuositulot, vaan arvot jotka ohjaavat päätöksentekoa. SDP:n periaatteet vapaus, tasa-arvo ja yhteisvastuu ovat väkeviä arvoja, joille on yhä enemmän kannatuspohjaa. Uudistuvan SDP:n tulee harjoittaa järkevää käytännön politiikkaa vahvalta arvopohjalta. Sen politiikan †ydin on, ettei se jätä puhuttelematta ketään, ei varsinkaan yhteiskuntamme heikoimpia. Tarve tälle on varmasti entistä kipeämpi globaalin kapitalismin maailmassa. Malttia siis. Vaurastumme kestävämmin, kun maassa on myös vahva vasemmisto.