Molempi parempi?

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan ilmoitus asettua ehdolle SDP:n puheenjohtajakisassa oli jymyuutinen, vaikka asia ei varsinaisesti mikään yllätys ollutkaan. Sosialidemokraatteihin tämä aiheuttaa vipinää, ja liikuttaa itse asiassa koko suomalaista poliittista elämää. Kolmen suuren puolueen - SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen - puheenjohtajakysymykset alkavat näin hahmottua. Jo tässä vaiheessa on selvää, että tyylikkyydessään demareiden puheenjohtajan valinta tulee olemaan ihan eri luokkaa kuin suurilla porvaripuolueilla. Kokoomus on jo valintansa tehnyt. Useiden arvioiden mukaan Ville Itälän valinta oli sekä prosessina surkea että henkilövalintana epäonnistunut. Itälä vaikuttaa edelleen olevan vahvasti Niinistön varjossa. Vielä onnettomammin asiat on Keskustalla. Puolue kompuroi niin lahjakkaasti Esko Ahon tapauksessa, että tulevalla puheenjohtajalla tulee olemaan lähes ylivoimainen tehtävä saavuttaa menetetty maine takaisin. Tämän rinnalla Erkki Tuomiojan ilmoitus oli erinomaisen tyylikäs ja hyvin ajoitettu. Demarit voivat syystä olla ylpeitä tähänastisesta puheenjohtajakisasta.

Kisa on tietenkin kisa vasta sitten, kun istuva puheenjohtaja, pääministeri Paavo Lipponen, ilmoittaa jatkoaikeistaan, ja kun kaikki muutkin mahdolliset nimet ovat selvillä. Tuleeko vielä naisehdokas? Tarja Filatov? Tai Sinikka Mönkäre? Demareilla on useita hyviä nimiä, mutta näillä näkyvin haastavin kaksikko muodostuu melkoisen varmasti tovereista Tuomioja ja Lipponen (siis mikäli Lipponen asettuu vielä ehdolle). Asetelma on erittäin mielenkiintoinen. Ovathan vastakkain syvälle juurtuneen vasemmistointellektuellin leiman omaava Tuomioja ja "porvarillisen Suomen johtaja" Lipponen, kuten Nykypäivän päätoimittaja Jarmo Virmavirta Lipposesta on taannoin sanonut. Kummallakin henkilöllä kiistatta etunsa. Tuomioja puhuttelee juuri niitä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen tunteita, joita moni demari on jo pitempään kaivannut. Huolimatta älykön olemuksestaan Tuomioja henkii mitä selkokielisintä tasa-arvoa. Tuomioja vastaa myös poliittisesti aktivoituneiden nuorten huutoon käymällä kriittistä globalisaatiokeskustelua. Hän kuuluu myös mm. pääomien verotusta ajavaan Attac -kansalaisjärjestöön, joka on pitkään aikaan ainoa todellista ja laajaa innostusta herättänyt poliittisia päämääriä omaava liike. Tuomioja on nuoria kiinnostava poliitikko.

Lipponen taas on saavuttanut valtiomiesmäisen arvostuksen yli puoluerajojen, mikä on Suomessa erittäin harvinaista. Hänet tunnetaan vaativana, mutta oikeudenmukaisena johtajana. Liisa Jaakonsaaren sanoin, Lipponen tulee "kehiin". Hän on valmis keskustelemaan, ja vaatii perusteluja. Lipposen vahvuus ja toisaalta heikkous piilee siinä, että hän on tulevana pääministeriehdokkaana omaa luokkaansa. Heikkous tämä on siinä mielessä, että etenkin nykyisen sateenkaarihallituksen pääministerinä Lipposen on koettu ilmaisevan liian heikosti demareiden omaa linjaa. Osittain tähän perustunee Tuomiojan suosio. Kuitenkin se seikka, että tulevien vaalien jälkeisen suurimman puolueen puheenjohtaja olisi automaattisesti myös pääministeri, ei ole mikään itsestäänselvyys. Suomen perustuslain 61§ mukaan pääministerin valitsee eduskunta, vaikka media hanakasti valitseekin jo suurten puolueiden puheenjohtajista ja -ehdokkaista tulevaa pääministeriä. Päähallituspuolueen puheenjohtajan ja pääministerin ei välttämättä ole oltava sama henkilö. Toki se usein on poliittisesti luontevin ratkaisu. Tuomiojan haaste lataa suuria odotuksia ensi kesän puoluekokoukselle. Puheenjohtajan valitsemme me, puolueen jäsenet! Varsinaisen valinnan pääsevät tietenkin tekemään puoluekokousedustajat, jotka Oulun vaalipiirissä valitaan jäsenäänestyksellä. Toivon runsasta osanottoa jäsenvaaliin, sillä valituksi tulevat ovat SDP:n tulevaisuuden kannalta avainasemassa!