Rikastavaan vuorovaikutukseen

Tuntui kurjalta perua puheenvuoro lauantaisilta Kuntapäiviltämme Oulussa. Viaton nuha oli kuitenkin yltynyt jo alkavaan keuhkokuumeeseen, ja oli aivan pakko pysähtyä. Totaalinen vuodelepo tarjoaa politiikan oravanpyörässä kulkevalle harvinaislaatuisen tilaisuuden kuunnella sisintään – etenkin kun kamppailee niinkin proosallisen taudin kourissa kuin keuhkokuume. Ajatuksissa pyöri arvokysymyksiä. Pohdin luovuutta ja puolueemme yhteisöjen vuorovaikutusta. Ajatusten sparraajana toimi viikonlopun lehdissä runsaasti siteerattu filosofi Pekka Himanen. Olen itse kuullut Himasen luennon Pohjois-Pohjanmaan Kunnallispäivillä viime marraskuussa.

Himasen pitää luovuutta ja innovaatioita tulevaisuuden haasteina ja kasvun perustana. Kaiken lävistää verkostomainen toimintatapa. Luovuutta ruokkiville toimintaympäristöille hän asettaa kolme ehtoa. Ensinnäkin on oltava luovaa intohimoa. Kyllä, intohimoa! On oltava luovaa pokkaa asettaa kunnianhimoisia tavoitteita, jotka synnyttävät luovaa innostusta. Teollisen ajan maailmassa työntulos oli ajan funktio. Verkostotaloudessa työntulos ei ole enää ajan, vaan luovuuden funktio. Toiseksi, yhteisön on oltava rikastava. Rikastavassa yhteisössä kukin tuntee olevansa yhteisönsä vuoksi enemmän. Vuorovaikutus on kuin yhteistä tennistä, jossa jokainen antaa ja ottaa muilta syöttöjä, kunkin syötön rikastaessa peliä. Rikastavan vuorovaikutuksen vastakohtana on kateuden kulttuuri, jossa muiden menestys koetaan uhkana, tyyliin ”ai mä olen niin paska vai”. Kateuden kulttuurissa erilaisuus ja omaperäisyys pyritään nujertamaan pudottamalla huikentelija maan pinnalle, ”kuka sekin nyt kuvittelee olevansa”. Ihminen onkin yhteisönsä vuoksi vähemmän, pienempi.

Rikastava yhteisö on melkoinen haaste poliittisille yhteisöille, joita leimaa keskinäinen kilpailu. Politiikka vetää puoleensa narsistisia luonteenlaatuja. Poliittinen estraditaide ja esilläolo voi pahimmillaan ruokkia patologista narsismia, mikä johtaa kateuden kulttuuriin. Oman etenemisen tieltä raivataan kilpailijoita sulkeutumalla vuorovaikutukselta. Varsinkin toisten puolueiden toimijoista herkästi kaivellaan vikoja, mitä lööppimedia edelleen kärjistää hehkuttamalla poliitikoiden virheitä. Virheistä tulisi kuitenkin ensisijaisesti oppia, yhteisöllisestikin, eikä seivästää ketään hengiltä. Kaikki tekevät virheitä - minusta tuntuu että olen tehnyt ne kaikki. Kypsään kulttuuriin kuuluu anteeksianto. Virheet on voitava korjata ja sovittaa.

Ihan kehnosti demariyhteisöt eivät näytä selvinneen Oulussa, sillä olemme onnistuneet synnyttämään uutta. Voimme kirjaimellisesti laittaa uuden vaihteen päälle, sillä nyt meillä on käytössämme pitkästä aikaa ennen näkemätön määrä inhimillistä pääomaa, mainittakoon vaikka toimintaan elvytetyt demariopiskelijat Oosy, Demarinuorten piiri ja paikallisosasto OSNO. Kunpa meillä riittäisi viisautta generoida tälle innostukselle lisää virtaa! Nyt aatteemme vetää.
Himasen kolmas ehto luovalle toimintaympäristölle on rohkeus unelmoida. On oltava näky, josta ammennetaan kantavaa voimaa. Sosialidemokratialla on elävä unelma. Unelma yhteisvastuun yhteiskunnasta, jossa jokainen on vapaa ja tasavertainen. Työtä sen eteen teemme monella rintamalla. Olkoon vuorovaikutuksemme ja eri toimijoiden yhteistyö rikastavaa utile dulci – opiksi ja iloksi.

Tytti Tuppurainen
www.tytti.info

Kirjoittaja on Oulun sos.dem.piirin ja Oulun sos.dem. valtuustoryhmän varapuheenjohtaja