Vesirokko ja muita pääsiäismietteitä

Mikä olisikaan parempi ajoitus vesirokolle kuin pääsisäisloma? Nuotit pyhäpäiville, jotka sisältävät kärsimystä ja ylösnousemusta, on siinä annettu. Pääosaa meidän perheessämme joutui elämään pikkuinen Olli Eemeli, kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäiset näppylät nousivat viime torstaina, ja pitkän perjantain kärsimykset olivat taattu. Voi pientä! Sanotaan, että vesirokko menee helpommalla ohi mitä nuorempi potilas on. Tuntuu olevan tosi väite, sillä isosisko Salla Esteri oli puolitoistavuotias sairastaessaan vesirokon, ja hänellä tauti meni lukuun ottamatta muutamia näppylöitä ohi kuin itsestään.
Suomessa lapset rokotetaan neuvoloiden rokotusohjelman mukaisesti useimpia lastensairauksia vastaan. Vesirokkoonkin on kehitetty rokote, mutta sitä ei ole (ainakaan toistaiseksi) sisällytetty ohjelmaan. Vesirokon sairastavat Suomessa melkein kaikki. Päivähoitojärjestelmä takaa sen, että tartunta tulee kaikkien ulottuville. Esimerkiksi USA:ssa, jossa vastaavaa päiväkotijärjestelmää ei laajamittaisesti ole, pidetään erityisiä rokkokutsuja tartunnan saamiseksi. Siellä todellakin kokoonnutaan tartuntaperheeseen muksut mukana, iloisin mielin, tavoitteena saada omallekin jälkikasvulle kyseinen tauti.

Pitäisikö vesirokkoonkin ottaa käyttöön rokote? Kysymys on monisyinen, eettinenkin. Tulisiko lapsen kiistattomat kärsimykset – kutina, kuumeilu, mahdolliset jälkitaudit – ehkäistä ennalta? Keino olisi olemassa. Moni pitää kuitenkin vesirokkoa jopa hyödyllisenä lastentautina. En tiedä onko rokko fyysisesti hyödyllinen, mutta ehkä siinä on jotain sosiaalista hyötyä. Vanhemmille tekee useissa tapauksissa hyvää irrottautua oravanpyörästä ja hiljentyä hoitamaan sairasta lasta. Se on kasvattava kokemus koko perheelle. Nykyään on niin vaikea astua pois kiihkeärytmisestä elämäntyylistä. Antaako työelämä (saati politiikka!) myöten jäädä kotiin viikoksi sairaan lapsen luo? Luultavasti ainakin elinkeinoelämä kannattaa rokotuksen käyttöönottoa, sillä taloudelliset menetykset ovat poissaoloina mittavia. Silti haluan uskoa, että hoivaaminen on yhteiskunnallisesti tarpeellinen kokemus. Sairauksia ei voi ulkoistaa pois. Eikä lapsen tarpeille voi sanoa: Huomenna. Ne ovat tässä ja nyt. (Tätäkin kirjoittaessa kävi niin, että kuivaksi opetteleva pikkuinen Olli Eemeli lirautti lattialle, eikä äidin muu auttanut kuin jättää kolumnit sikseen ja pestä lapsi ja lattiat. Ah auvoa!) Mutta edelleenkään, kahden vesirokon läpikäyneen lapsen äitinä, en osaa sanoa pitäisikö vesirokko kitkeä rokotteella historiaan. Ehkä soisin vanhemmille vapauden valita.

Vesirokkoakin jännittävämmäksi pääsiäinen muuttui, kun maanantai-iltana tulivat ensimmäiset uutiset Sumatran saaren edustalla tapahtuneesta maanjäristyksestä. Uusiutuisiko joulukuun katastrofi Aasiassa taas uuden tuhoaallon, tsunamin myötä? Tällä kertaa epätoivo ja pelko tulivat lähelle, sillä veljeni on parhaillaan lomailemassa Thaimaan Phuketissa. Lähiomaisena oli tuskallista seurata tilanteen kehittymistä. Heti ensimmäisten uutisten tultua olin tekstiviesti- ja puhelinyhteydessä veljeeni, ja seurasin tilannetta internetin uutissivustoilta. Veljeni oli puolisoineen vieläpä rantahotellissa, onneksi sentään neljännessä kerroksessa. Alakerran huoneistot oli evakuoitu heti järistyksen jälkeen, rantakadut olivat tyhjentyneet, ja megafonista levitettiin tietoa mahdollisesti tulevasta tsunamista. Luojan kiitos sitä ei tullut.
Tällä kertaa järjestelmä Suomen puolella toimi rasvatusti. Tietoa tuli päivitetysti, ulkoministeriö perusti päivystysnumeron omaisille ja valtioneuvoston valmiuspäällikötkin kokoontuivat. Osoittautui, että edellisestä kriisistä oli opittu.
Vaikka suomalaiset ja muut matkailijat tällä kertaa säästyivät, niin järistys kylvi tuhoa Indonesian alueella. Kansainvälistä solidaarisuutta tarvitaan, ja välittämistä, meiltä kaikilta.

Tytti Tuppurainen
www.tytti.info