Takalyötyn kaupat puitava perinpohjaisesti

Presidentti Mauno Koivistolta kysyttiin aikoinaan, että minkä sortin sosialidemokraatti hän oikein on, johon hän vastasi että bernstainilainen sosialidemokraatti. Minulta on viime aikoina penätty ihan samaa, kun olen rohjennut vaatia muutosta Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymän omistaman Caritas-säätiön suunnitelmiin Oulun Karjasillalla sijaitsen Taka-Lyötyn rakentamisessa. Vastaan samoin kuin Mauno Koivisto. Bernstainilaisuudella tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä, että tarkoitus ei pyhitä keinoja. Sama pätee Taka-Lyötyn asiassa. Arvokas ja kannatettava tarkoitus, asuntoja vanhuksille ja vammaisille, on ajettu läpi keinoilla, joita ei voi hyväksyä.

Nimittäin alueelle esitetty kaava on tehokkuudessaan pahinta 70-luvun rakentamista edustava kaupunkikuvan ja viihtyvyyden tuhoava ylilyönti, jollaista ei enää 2000-luvulla olisi toivonut näkevänsä. Haluaako oululaiset todella mm. Madetojansalia vastapäätä 7-kerroksisen kivitalomassan törröttämään? Esitetyn kaavan tyyppiselle rakentamiselle ei ole mitään muuta ymmärrettävää selitystä kuin maksimaalisen liiketaloudellisen voiton tavoittelu.<p> Vaikea hyväksyä, että suunnitelmien takana on seurakuntayhtymä, etenkin kun näyttöä ja kokemusta on riittävästi olemassa rakentamisesta, joka on sekä taloudellisesti kannattavaa että toteutukseltaan maltillinen ja viihtyisä. Nykyinen kaava ei täytä rakennus- ja maankäyttölain pykäliä, ja tulee sen takia muuttaa. Huomattavaa on, että 1.2000 voimaanastuneen lain mukaan kaavaa ei enää tarvitse ministeriössä hyväksyttää, joten valveutuneiden kaupunkilaisten tarkkaavaisuus on demokratian kannalta entistä tärkeämpää. Kaavaa ei ole vahvistettu niin kauan kuin kuntalaisilla on valitusaikaa, ja tämä olisi eräiden kaupungin päättäjienkin hyvä pitää mielessä.

Vielä epäilyttävämpää on se, että Oulun kaupunki luovuttaa Taka-Lyötyltä lähes 30 000k-m2 rakennusoikeutta seurakuntayhtymälle, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta rakentamisesta, ja vieläpä hintaan joka tarkoittaa jopa 20-30 miljoonan markan menetystä oululaisilta veronmaksajilta seurakuntayhtymän hyväksi. Erityisen raskauttavaa tämä on siksi, että alueelle oli muitakin hakijoita, jotka jätettiin huomiotta. Koska julkista hakua ei koskaan järjestetty, on syytä epäillä, että Taka-Lyötyn kaupoissa on rikottu perustuslain takaamaa yhdenvertaisuusperiaatetta, etenkin kun teknisen lautakunnan internetissä olevista pöytäkirjoista käy ilmi, että Oulussa eräät muut rakennuttajat ovat jo vuosia hakeneet tuloksetta tonttia vastaavanlaiseen käyttöön. Tällainen yhden toimijan suosiminen ei olisi mitenkään muuten mahdollista, kuin että hankkeen takana ovat Oulun johtavat poliitikot.

Perimmiltään Taka-Lyötyssä on kyse kirkon sijoitustoiminnasta, mikä on hyvä muistaa, kun pohtii hankeen motiiveja. Itse sosialidemokraattina, seurakunnan jäsenenä ja seurakuntavaaleissa äänestäneenä näkisin kirkon roolin yhteiskunnassa olevan tärkeä, mutta muu kuin asuntobisneksen harjoittaja. Nyt on kyse perustavanlaatuisesta yhteiskuntarakenteen liikahduksesta. Seurakunta ryhtyy toimimaan alalla, joka on yhteiskunnan tehtävä. Tätä mieltä on myös asuntoasioista vastaava ministeri Suvi-Anne Siimes, kun hän tuoreimmassa Kunta ja me -lehdessä toteaa myös vanhustenhoidon tulevan perustua verovaroin rahoitettuihin palveluihin, joiden järjestämisvastuu on kunnilla. Sama on kirjoitettu sosialidemokraattien Turun puoluekokouksessa 1999 hyväksyttyihin periaatteisiin. Mielestäni peruspalvelut täytyy olla yhteiskunnan tuottamia myös Oulussa, sillä se on tasa-arvon ainut tae. Yksityistämistä ei tule suosia edullisilla tonttikaupoilla, ei uskonnollisille yhteisöille eikä muille, ei vaikka niiden jäseninä olisi millainen osuus kaupunkilaisia hyvänsä.

Caritas-hanke on sinänsä erittäin arvokas ja kannatettava. Me tarvitsemme Ouluun ihmisarvoiset paikat vaikeavammaisille ja vanhuksille, ja pian. Nyt esitetty hanke ei vain ole kestävällä pohjalla, ja siihen luottaneiden vammaisten ja vanhusten ahdinkoa käytetään osin halpamaisesti hyväksi vietäessä hanketta läpi. On kerta kaikkiaan ilkeämielistä väittää, että muutosvaatimuksessani olisi kyse vammaisten vihaamisesta. Sivistyksen mitta on juuri siinä, miten heikoimpia kohdellaan. Muutosvaatimuksen tehneenä olen joutunut huomaamaan, miten ummehtuneen vaihtoehdoton oululainen poliittinen eliitti on. Vastakkaisia näkemyksiäni on yritetty vaientaa maanitteluilla, uhkauksilla ja kiristyksillä. Tällaista ei Oululle toivoisi. "Hengen laiskuus, välinpitämättömyys ja oman edun tavoittelu ovat yhteisöllisyydelle vieraita. Jokaisella on vastuu kykyjensä mukaan ottaa selvää ja osallistua, puuttua tapahtumien kulkuun" (sos.dem. periaatteet 1999). Tästä on kyse.

Yhteistyöterveisin, Tytti Tuppurainen