Punainen bemari
Takana olevan kesän yksi pinnalle nousseista keskustelun aiheista oli Oulun imago. Asiasta riitti juttua viikkotolkulla, ehkä väkevimmillään sanomalehti Kalevan sivuilla. Asiasta järjestettiin myös toritapahtuma, jossa kaupungin viestintäpäällikkö Sirkka Kerästä haastateltiin imitsi-asioiden tiimoilta. Satuin olemaan paikalla. Taitavasti Keränen maalaili miten Oulu on vahva osaaja, pohjoisen veturi ja vetovoimainen kaupunki. Noista aineksista muodostuu varsin puoleensavetävä imago, mihin Keränenkin ehätti korostamaan, ettei Oulu sentään mikään taivas ole. Haastattelevan toimittajan vaatimuksesta Keränen kuitenkin äityi tekemään vertauksen siitä, mikä auto Oulu olisi, jos olisi auto. Sittemmin jonkin verran kohtalokkaaksi kääntynyt analogia kuului, että Oulu olisi punainen bemari. Laadukas, nopea, ja siinä on vauhtia, imua ja vetovoimaa.
Punainen bemari -vertaus on nyttemmin innoittanut jatkoa keskusteluun. Viikonvaihteen Kalevassa kirjailija Joni Skiftesvik polemisoi viestintäpäällikkö Keräsen vertausta varsin kiinnostavalla tavalla. Sillä onhan niin, että punainen bemari on symboliikassaan niin dynaamisen tyrmäävä, että voi aivan oikein kysyä, ketkä kaikki vauhdissa pysyvät. Pysyvätkä imussa yksinhuoltajaäidit, kaupunginsairaalan potilaat, tiukilla olevat pienyrittäjät tai pitkäaikaistyöttömät, kuten Skiftesvik suorastaan pistävästi kysyy kolumnissaan. Imagon kirkastamiseksi bemarilla voisi toisaalta olla paljon ajoja, kun epäsosiaalista ainesta kiidätettäisiin piiloon korkea-arvoisten vieraiden edestä. Tähän Skiftesvikin kritiikkiin voisi mielihyvin yhtyä, ellen olisi ollut paikalla tilanteessa, jossa Sirkka Keränen vertauksensa esitti. Ei Keränen haastattelussaan Oulua pelkkänä kiiltävän punaisena bemarina esittänyt, vaan kyllä hän korosti myös kaupungin sosiaalista vastuuta ja taistelua työttömyyttä vastaan. Viestintäpäällikön mukaan vain on niin, että uusien työpaikkojen luomiseksi tarvitaan vetovoimaa, ja että vain uusien työpaikkojen myötä voidaan jakaa hyvinvointia tasaisemmin muillekin.
Skiftesvikin reaktio bemariin on kyllä ymmärrettävä. Jo pitkään on ollut aistittavissa oululaisten kyllääntyminen menestymisen pakkopaitaan. Huipputeknologiaan pohjaava ”Oulun ihme” voi olla aika ahdistava ihmiselle, joka on esimerkiksi toimeentulotukikierteen lamaannuttama. Jos menestyksestä tehdään kaiken kattava totaliteetti, se väistämättä alkaa syödä itseään. Tottakai menestymisen eteen on tehtävä lujasti töitä, mutta sen alta ei voi unohtaa perustyötä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Kaupunkia ihmisten yhteisönä on välttämätöntä tarkastella kokonaisvaltaisesti, tai muutoin kadotamme jotain aivan olennaista, inhimillisyyden. Siksi ehkä imagokaan ei voi olla silkka absoluuttinen menestys, ei etenkään ymmärrettynä nykyisen turbokapitalistisen talouden mittarein.
Väkisinkin mieli kehittelee jotain vaihtoehtoista, eheyttävää auto-vertausta. Tulee mieleen bussi. Bussi, joka on vielä teipattu kaupungin 400-vuotisjuhlamainoksin. Sen kyljessä on pollea toripoliisi, joka kuvaa yhä suositumpaa oululaista kohtaamispaikkaa. Sen matkustajina on ihmisiä joka lähtöön, lastenvaunumatkaajista senioreihin.Hmm. Mitäs sanotte, Skiftesvik ja muut, voisiko se olla bussi?
