 |
Punainen bemari
Takana
olevan kesän yksi pinnalle nousseista keskustelun aiheista oli Oulun
imago. Asiasta riitti juttua viikkotolkulla, ehkä väkevimmillään
sanomalehti Kalevan sivuilla. Asiasta järjestettiin myös toritapahtuma,
jossa kaupungin viestintäpäällikkö Sirkka Kerästä
haastateltiin imitsi-asioiden tiimoilta. Satuin olemaan paikalla. Taitavasti
Keränen maalaili miten Oulu on vahva osaaja, pohjoisen veturi ja
vetovoimainen kaupunki. Noista aineksista muodostuu varsin puoleensavetävä
imago, mihin Keränenkin ehätti korostamaan, ettei Oulu sentään
mikään taivas ole. Haastattelevan toimittajan vaatimuksesta
Keränen kuitenkin äityi tekemään vertauksen siitä,
mikä auto Oulu olisi, jos olisi auto. Sittemmin jonkin verran kohtalokkaaksi
kääntynyt analogia kuului, että Oulu olisi punainen bemari.
Laadukas, nopea, ja siinä on vauhtia, imua ja vetovoimaa.
Punainen
bemari -vertaus on nyttemmin innoittanut jatkoa keskusteluun. Viikonvaihteen
Kalevassa kirjailija Joni Skiftesvik polemisoi viestintäpäällikkö
Keräsen vertausta varsin kiinnostavalla tavalla. Sillä onhan
niin, että punainen bemari on symboliikassaan niin dynaamisen tyrmäävä,
että voi aivan oikein kysyä, ketkä kaikki vauhdissa pysyvät.
Pysyvätkä imussa yksinhuoltajaäidit, kaupunginsairaalan
potilaat, tiukilla olevat pienyrittäjät tai pitkäaikaistyöttömät,
kuten Skiftesvik suorastaan pistävästi kysyy kolumnissaan. Imagon
kirkastamiseksi bemarilla voisi toisaalta olla paljon ajoja, kun epäsosiaalista
ainesta kiidätettäisiin piiloon korkea-arvoisten vieraiden edestä.
Tähän Skiftesvikin kritiikkiin voisi mielihyvin yhtyä,
ellen olisi ollut paikalla tilanteessa, jossa Sirkka Keränen vertauksensa
esitti. Ei Keränen haastattelussaan Oulua pelkkänä kiiltävän
punaisena bemarina esittänyt, vaan kyllä hän korosti myös
kaupungin sosiaalista vastuuta ja taistelua työttömyyttä
vastaan. Viestintäpäällikön mukaan vain on niin, että
uusien työpaikkojen luomiseksi tarvitaan vetovoimaa, ja että
vain uusien työpaikkojen myötä voidaan jakaa hyvinvointia
tasaisemmin muillekin.
Skiftesvikin
reaktio bemariin on kyllä ymmärrettävä. Jo pitkään
on ollut aistittavissa oululaisten kyllääntyminen menestymisen
pakkopaitaan. Huipputeknologiaan pohjaava ”Oulun ihme” voi
olla aika ahdistava ihmiselle, joka on esimerkiksi toimeentulotukikierteen
lamaannuttama. Jos menestyksestä tehdään kaiken kattava
totaliteetti, se väistämättä alkaa syödä
itseään. Tottakai menestymisen eteen on tehtävä lujasti
töitä, mutta sen alta ei voi unohtaa perustyötä tasa-arvon
ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Kaupunkia ihmisten yhteisönä
on välttämätöntä tarkastella kokonaisvaltaisesti,
tai muutoin kadotamme jotain aivan olennaista, inhimillisyyden. Siksi
ehkä imagokaan ei voi olla silkka absoluuttinen menestys, ei etenkään
ymmärrettynä nykyisen turbokapitalistisen talouden mittarein.
Väkisinkin
mieli kehittelee jotain vaihtoehtoista, eheyttävää auto-vertausta.
Tulee mieleen bussi. Bussi, joka on vielä teipattu kaupungin 400-vuotisjuhlamainoksin.
Sen kyljessä on pollea toripoliisi, joka kuvaa yhä suositumpaa
oululaista kohtaamispaikkaa. Sen matkustajina on ihmisiä joka lähtöön,
lastenvaunumatkaajista senioreihin.Hmm. Mitäs sanotte, Skiftesvik
ja muut, voisiko se olla bussi?
|
|