Monen k:n kunta

Puoluesihteereillä on mielenkiintoinen työ. He saavat matkustaa ympäri maata, ja aina heillä on yleisö joka herkeämättä kuuntelee mitä puolueen aatemaailman levittäjillä on sanottavanaan. Demareiden puoluesihteeri Kari Laitinen ei tee poikkeusta. Myös hän matkustaa ja puhuu paljon. Minä olen kuunnellut Karia monesti, viime aikoina erityisen herkällä korvalla, kun mies on puhunut kunnista. Viisaana miehenä Kari joskus siteeraa itseään vielä viisaampia. Mieleeni jäi eräskin kerta, kun Kari viittasi erääseen ruotsalaiseen tulevaisuudentutkijaan. Tutkija oli tiivistänyt kuntien menestysstrategian 4 k:hon: menestyäkseen kunnat tarvitsevat 2000-luvulla (toisella kotimaisella ilmaistuna) kunskapia, kommunikationia, kreativitätia ja kulturia. Suomeksi nämä neljä k:ta kuuluvat osaaminen, viestintä, luovuus ja kulttuuri. Olen samaa mieltä. Osaamista meillä on Suomessa painotettu lähes kyllästymiseen asti. Nykyinen aluepolitiikkakin perustuu osaamiseen, kuntien omien vahvuuksien strategiseen tukemiseen. Viestintää meillä harjoitetaan myös ihan kiitettävästi, onhan meillä Nokia connecting people. Entäpä luovuus ja kulttuuri? Tässä onkin kuntien menestymisen pullonkaulat. Luovuutta kun ei synny lapioimalla, eikä se ilmaannu kunnanvaltuuston päätöksellä. Toisin kuin kulttuuri, jota kuntapäättäjät voivat tietoisesti edistää myönteisillä rahoituspäätöksillään, luovuus kaipaa aidosti suvaitsevaa ja kuppikuntia kaihtavaa ilmapiiriä. Sitä avointa Oulua, jota asiakirjoissa kuulutetaan. Luovuus ja kulttuuri käyvät käsikynkkää, sitä vahvempi kulttuuri mitä luovempi ilmapiiri. Siihen ilmapiiriin ei kuulu poliittiset virkapaketit eikä kabinettipolitikointi.

Meille sanotaan että kunnallisvaalit ovat kansalaisten kannalta tärkeimmät vaalit. Toisaalta näin on, toisaalta siinä on vain osa totuus. Toki kunnanvaltuustoissa tehdään merkittäviä päätöksiä. Päätetään minne uusi asuinalue kaavoitetaan, minne rakennetaan mikäkin marketti, onko liikuntapaikkoja, taataanko lapsille kunnollinen päivähoitopaikka ja vanhuksille ihmisarvoiset palvelut. Suomessa kuntien asema onkin vahva, perustuen itsehallintoon, verotusoikeuteen ja pakkojäsenyyteen. Mutta onko sillä asemalla merkitystä silloin kun kyse on siitä, että saamme puhdasta geenimanipuloimatonta ruokaa, että rajan takana olevat Venäjän ydinvoimalat kestävät, että hengitysilmaamme ei kantaudu pitkän kantaman ilmansaasteita tai että valtion verotulot eivät EU:n laajuisen veroharmonisoinnin vuoksi dramaattisesti putoa? Vanhan viisauden mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämme nykyään ennennäkemättömän yhdentyneessä maailmassa, jossa kansainvälisen tason neuvotteluissa ratkaistaan mm. se saako kuntalainen Pohjois-Suomessa lautaselleen luomuruokaa vai ylikansallista geenimössöä, kannattaako yritysten sijoittautua näille maille vai viekö pääomaverotus ne muille maille ja onko siten kuntien yhteisöverotulot jatkossakin taattuja. Nykyihmisen täytyy vaikuttaa vaikuttamasta päästyään, niin paikallistasolla kuin globaalistikin. Toki kunnallisveron nostamisella ja laskemisella on välittömät vaikutukset kuntalaisten arkeen ja palveluiden sujuvuuteen, mutta todelliset kestävän kehityksen veroratkaisut tehdään kansainvälisillä areenoilla, esimerkiksi toteuttamalla paljon puhuttu valuuttakaupan ns. Tobinin vero.

Haluaisin kasvattaa Karin listaa muutamalla k:lla. K on ensinnäkin mielitiettyni kestävä kehitys ja kierrätys. K:lla on erityisesti merkitystä, kun kyse on kuntapalveluista. Kunnalliset peruspalvelut ovat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kohtalonkysymys. Ei riitä että vain köyhimmistä pidetään huoli. Palvelut on taattava kaikille. Oulussa palvelut laahaavat edelleen lama-ajassa. Yli 200 miljoonan markan ylijäämällä ne on parannettavissa. Oululla on nyt varaa hyvinvointiin, tahtoa tarvitaan. Ylivoimainen k on kuitenkin kuntalainen, jokainen meistä. Jokainen ihminen. Menestyskunta on se, jossa ihminen on kaiken mitta. Jossa jokaisesta välittää ainakin joku, myös ilman valtuuston päätöstä.

Tytti Tuppurainen