Tiemäärärahoissa kyse myös turvallisuudesta

Tiemäärärahoista nousee aina kova poru, kun eduskunta käy kiinni seuraavan vuoden valtion talousarvioon. Paljon porua, vähän villoja, ajattelee ehkä moni. Nykyään on vanhanaikaista tehdä tienpätkäpolitiikkaa, oikeat asiat kun liittyvät laajakaistoihin ja langattomuuteen.

Vai onko näin? Maakuntaliiton hallituksessa vierailleella Oulun tiepiirin johtaja Erkki Myllylällä oli asiasta karua faktaa. Huomattava osa Suomen kansallisvarallisuudesta on tiestössä. Tiehallinnon pääjohtajan mukaan tiestömme arvo on noin 15 miljardia euroa. Arvo on kuitenkin hupenemassa, sillä nykyisillä tienpidon määrärahoilla tiestömme on pikkuhiljaa rappeutumassa. Tiemäärärahat ovat laskeneet reilussa kymmenessä vuodessa rajusti, vuoden 1992 1161 miljoonasta eurosta kuluvan vuoden 681 miljoonaan euroon. Siis lasku on ollut 58,7 prosenttiin. Oulun tiepiiriä asia on kouraissut vieläkin kovemmin, meillä lasku on ollut 48,9 prosenttiin vuoden 1992 tasosta. Miksi pitäisi huolestua? Kolmesta syystä: ensinnäkin kyse on tasapainoisesta aluekehityksestä, toiseksi kyse on taloudesta ja elinkeinoelämämme toimintaedellytyksistä, ja kolmanneksi – mielestäni ei suinkaan vähiten tärkeimmäksi – kyse on turvallisuudesta.

Pohjois-Suomen tulevaisuuden kannalta yksi keskeisimpiä seikkoja on saavutettavuus. Me olemme Keski-Euroopan markkinoihin nähden ikään kuin saaressa. Koko Suomen kotimarkkinat ovat pienemmät kuin Pariisin tai Lontoon, ulkomaankauppa on meille elinehto. Onnistuaksemme meidän on oltava saavutettavissa, väylien – rautatie-, meri- lentoliikenne- ja tieliikenneväylien, on oltava kunnossa. Euroopan Unionin seuraavan ohjelmakauden 2007-2013 yksi painopiste on juuri saavutettavuus. Meidän olosuhteissamme asiaa ei voi liiaksi korostaa. Suomen logistiikkakustannukset verrattuna vaikka Iso-Britanniaan ovat yli kaksinkertaiset.

Tietysti on satsattava myös tietoyhteiskunnan infrastruktuuriin, laajakaistaverkot ovat nykyään myös elinehto. Mutta huuman alle ei voi unohtaa, että tavarat ja ihmiset liikkuvat yhä aineellisina. Anne Brunilan vetämä globalisaatiotyöryhmäkin päätyi toteamaan, että avaimia ovat teknologinen osaaminen sekä investoinnit kommunikaatioyhteyksiin ja logistiikkaan. Tienpidon investoinnit voidaan nähdä myös kansantaloudellisesti tuottavina. VTT on arvioinut, että esimerkiksi liikennepoliittisen ministerityöryhmän ehdottamien väylähankkeiden yhteisvaikutus kansantuotteeseen olisi vuoden 2010 tasolla yli 0,3 % eli yli puoli miljardia euroa, plussan puolelle.

Silmittömästi ei tietenkään pidä syytää rahaa teihin. Esimerkiksi väittämää, että liikennemäärät vain kasvavat kasvamistaan noin viiden prosentin vauhtia, ei pidä purematta niellä. Mitä voitaisiin tehdä liikennemäärien vähentämiseksi? Mitä vähemmän kalustoa teillä, sitä pienempi kuluma, mikä sitten näkyy kustannuksissa. Pitäisi tehdä kaikkemme joukkoliikenteen suosimiseksi. Pitäisi pontevasti suosia raideliikennettä. Pitäisi ottaa käyttöön uusia rahoitusmalleja. Ennakkoluulottomasti voitaisiin harkita elinkaarimallia, tai rahastomallia, jossa tienkäyttäjä maksaa tietyn osan esimerkiksi polttoaineverona, joka sitten kohdennettaisiin tienpitoon.

Pohjimmiltaan kyse on ihmisten vapaudesta liikkua. Jokapäiväisten matkojen sujuvuudesta. Hälytyskellojen pitäisi soida, kun tiepiirin johtaja kertoo, etteivät vakavat tieliikenneonnettomuudet voi enää vähetä, jos teiden kunto pysyy tällaisena. Kyse on ihmisten turvallisuudesta. Oikeastaan, turvallisuusnäkökulma avaa sen, että tiemäärärahoissa puhutaan myös pehmeistä arvoista.

Tytti Tuppurainen
www.tytti.info

Kirjoittaja on SDP:n Oulun piirin varapuheenjohtaja