Susi on ihmiselle susi

Muinaisesta roomalaisesta huvinäytelmästä on jäänyt elämään sanonta ”Ihminen on ihmiselle susi” (homo homini lupus). Se tarkoittaa, että ihminen on toisen ihmisen julmin vihollinen. Susi on siinä pahan vertauskuva. Susi on mytologiassa usein verenhimoinen hahmo, joka kuvaa ihmistä uhkaavia vaaroja ja vihollisia. Suden pelko on syvällä kollektiivisessa tajunnassa.

Pelkoon ei tietenkään useimmilla suomalaisilla ole mitään syytä, sillä Suomen susikanta on verrattain pieni ja maantieteellisesti keskittynyt. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että vuoden 2004 lopulla Suomessa oli 185–200 sutta. (Muiden suurpetojen määristä arvioitiin, että Suomessa on noin 810–850 karhua, 135–140 ahmaa, ja 1050–1100 ilvestä.) Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei ole pelkoa suden kohtaamisesta. Mutta suden ja suomalaisen ongelmat juontuvatkin maantieteellisestä keskittyneisyydestä. Lähes koko kanta on Itä-Suomessa tietyillä alueilla. Siellä suden ja suomalaisen rinnakkaiselo on tunnetusti ollut takkuista. Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa mahdettaisiin latinaa muokata muotoon ”Susi on ihmiselle susi”. Sinänsä arvokas ja välttämätön susikannan suojelu on ymmärrettävästi vastatuulessa.

Euroopan yhteisöjen komissio on nyt nostanut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Suomea vastaan kanteen. Komissio katsoo kanteessaan, että Suomi rikkoo yhteisön luontodirektiiviä (92/43/ETY). Luontodirektiivin mukaan susien metsästys on lähtökohtaisesti kielletty. Tästä voidaan poiketa vain direktiivissä mainituin edellytyksin. Komissio katsoo, että nämä edellytykset eivät täyty, koska suden suojelun taso ei Suomessa ole suotuisa ja muita vaihtoehtoisia tapoja on käytettävissä. Lisäksi komissio katsoo, että susien pyyntilupia myönnetään ilman, että on asianmukainen yhteys erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin. Suomella on kuukausi aikaa antaa vastineensa kanteeseen.

Samaan aikaan luonnos Suomen susikannan hoitosuunnitelmaksi on valmistunut ja lähtenyt lausuntokierrokselle. Suunnitelmassa linjataan susikannan hoitoa ja toimia suden vakiinnuttamiseksi pysyväksi osaksi Suomen monimuotoista luontoa. Hoitosuunnitelmaluonnosta koskevat lausunnot tulee olla maa- ja metsätalousministeriössä lokakuun loppuun mennessä ja se on tarkoitus vahvistaa vielä tänä vuonna. Haastava ajoitus kanteen kanssa.

Pistin lusikkani susisoppaan syyskuussa Oxfordissa. Olin Suomen Luonnonvarainneuvoston edustajana EEAC:n (Euroopan luonnonvarainneuvostojen verkosto) vuosikokouksessa. Kokouksen gaalaillallinen pidettiin Oxfordin Trinity Collegen ruokasalissa. Päävieraiden pöytä oli korokkeella, jossa yhä edelleen perinteisiin nojaten yliopisto-opettajat ruokailevat opiskelijoiden yläpuolella. Minut kutsuttiin tuohon pöytään, ilmeisesti koska olin Suomesta (Suomi on ihailtu: kilpailukykyisin, vähiten korruptoitunut jne.). Pääsin istumaan suoraan EU:n komission edustajan Ladislav Mikon viereen. Herra Miko on Tsekkien entinen valtiosihteeri, joka on toukokuusta alkaen ollut komissiossa ympäristönsuojelun pääosastolla luonnonsuojelujohtajana. Herra Miko otti oma-aloitteisesti esiin Suomen kiperän susipolitiikan, ja oivalsin, että minulla oli nyt tuhannen taalan paikka vaikuttaa. Annoin täyslaidallisen Itä-Suomen susitilannetta, ja herra Miko oli hyvin vaikuttunut. Kohteliaasti hän kysyi, montako tuhatta sutta meillä onkaan. – Öh, nolostuin vähän, noin kaksi sataa. –Kaksi sataa! huudahti herra Miko. –Luulin niitä olevan tuhansia ja taas tuhansia, kun ongelma on teille niin suuri! Niinpä. Selostin tietysti kannan keskittymisen merkityksen tilanteeseen, ja se korjasi vähän lässähdystä. Herra Miko lupasi paneutua asiaan. Toivotaan, että järki ja suotuisa suojelun taso Suomen susipolitiikkaan löytyy.

Tytti Tuppurainen

Kirjoittaja on oululainen filosofian maisteri ja Suomen Luonnonvarainneuvoston 2. varapuheenjohtaja