Kolumni Pohjolan työssä 13.5.2008

Parasta kummallispolitiikkaa?

Voisi kuvitella että puheenparsi on amerikkalaisesta saippuasarjasta: ketä kosiskellaan, keiden kassa liitytään yhteen, kuka jää yksin. Naimapuuhissa ei kuitenkaan nähdä forrestereita eikä virtasiakaan, vaan kyse on Suomen kunnista. Pari vuotta maata ravistelleen kunta- ja palvelurakennehankkeen jäljiltä kuntien lukumäärä on vähentymässä 70:llä. Kuntien palveluihin on sorvattu parhaita käytäntöjä ja erilaisia yhteistyörykelmiä. Eri puolin Suomen maata on onnistuttukin vähintään kohtalaisesti, mutta voi: täällä Pohjois-Pohjanmaalla perhejärjestelyt ovat vielä pahasti kesken. Tilannekatsauksen antaminenkin on vaikeaa, sillä muodostelmat kehittyvät tai surkastuvat tahdilla jossa ei tahdo perässä pysyä. Päältä kuitenkin näkee olennaisen. Mitään yhtenäistä ratkaisua ei olla tehty. Sellainenkin oli tarjolla, se sellainen jossa olisi muodostettu vahvoja peruskuntia työssäkäyntialueiden pohjalta ja jossa palvelut olisi järjestetty demokraattisesti ja läpinäkyvästi itsenäisten peruskuntien toimesta.

No nyt meillä on maakunta, jossa on niin isäntäkuntaa, peruskuntaa, kuntaliitoksia ja kuntayhtymiä. Jos monimuotoisuus olisi tässä hyve, niin taivaspaikka olisi tienattu. Mutta tässä mallissa on useita heikkoja lenkkejä, joista ikävin on tietysti se että jotkut on jätetty järjestelyistä tyystin pihalle. Esimerkiksi Oulaisilla ei vielä viikko sitten ollut kaveria. Tilanne on aidosti huolestuttava, sillä kyse on suomalaisen yhteiskunnan ytimestä, siitä kuinka kansalaisten välttämättömät peruspalvelut kuten terveydenhuolto ja perusopetus turvataan. Melko yksinäiseltä vaikuttaa myös Oulu, vaikka Ylikiiminki tuleekin laajoine pinta-aloineen pohjoisen valkean kaupungin kylkeen. Muu seutu viitannee kintaalla yhdistymiselle. Ikävä tulee aikoja jolloin maassa oli selkeä valtakunnan kakkospääkaupunki Oulu. Nyt sellaiset paikat kuin Kouvola, Salo, Hämeenlinna ja Lahtikin, puhumattakaan Jyväskylästä, porskuttavat yli sadan tuhannen asukkaan sarjassa rinnalle - ja edelle. Oulun kaupunkiseudun vahvistaminen tulisi olla koko maakunnan asia.

Pirstaleisuuden jalkoihin uhkaa jäädä myös yhteiskuntamme arvokkain ominaisuus, demokratia. Kun suurin osa kuntien budjeteista kootaan erilaisiin kuntayhteistyörakennelmiin, niin jäljelle jäävät kunnat, joissa ei oikeastaan päätetä mistään – paitsi tietenkin edustuksista erilaisiin kuntayhtymiin. Kuntalaiset eivät hahmota missä päätökset tehdään, kun peruskunnan kontolle jää vain yhtymäryppäiden laskujen maksaminen. Tuolla sitten kunnanjohtajat keskustelevat keskenään ja täällä luottamushenkilöt palavereissaan, joihin tiedotusvälineillä ei ole asiaa. Peruskunnan rooliksi jää identiteetin vaaliminen. Identiteettikunnat, aikamme uudet keisarit ilman vaatteita.

2009 on selonteon aika. Uudistukset liikkeelle laittanut puitelaki on voimassa vuoteen 2012. Nyt kaivataan kiivaasti kärppä-henkeä maakuntaan. Maakunta ojensi viime syksynä voitokkaalle jääkiekkojoukkueelle arvokkaimman tunnustuksensa, Pohjois-Pohjanmaa palkinnon. Kärpiltä voisimme omaksua lujaa uskoa yhteisiin tavoitteisiin, luottamusta toisiin ja halua olla paras. Pohjois-Pohjanmaa voisi olla – ja ansaitsee olla - Paras-maakunta.