Uutta puhtia työllisyyspolitiikkaan

Työttömyys on vaikeasti nujerrettava ongelma. Suomessa on pitkään luotettu talouskasvun luovan uusia työpaikkoja, ja onhan niitä syntynytkin. Mutta markkinat eivät ole poistaneet kaikkein sitkeintä rakennetyöttömyyttä, niin sanottua kovaa ydintä, joka Oulussakin tarkoittaa noin 2500 pitkäaikaistyötöntä. Tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa, siis sitä että yhteiskunta järjestää koulutusta ja tukityötä sekä rahoittaa erilaisia työllisyyshankkeita. Jokaiselle ihmisellä on jotain annettavaa, ja on sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti haaskausta jättää työpanos käyttämättä. Usein tarvitaan vain luovaa ajattelua, eli hienosti sanottuna sosiaalisia innovaatioita, että saadaan toimivat puitteet kannattavalle työllistämiselle. Haastavinta tämä on juuri pitkäaikaistyöttömien kohdalla. Pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen vaaditaan yhteiskunnan rahallista satsausta, mutta sekin voidaan nähdä kannattavana sijoituksena, mikäli työllistämisideat ovat riittävän hyvät.

Esimerkiksi riittävän hyvästä työllistämisideasta voi ottaa Oulun Tyki ry:n eli Oulun työllisyys- ja kierrätysverkko Tykin toiminnan. Oulun Tyki on kolmen jäsenjärjestönsä Yritetään yhdessä ry:n, Lintulammen asukasyhdistyksen ja Oulun seudun Hengitysyhdistyksen sateenvarjo-organisaatio. Tykillä on meneillään TE-keskuksen rahoittama projekti, jonka myötä Ouluun rakennetaan Kestävän Kehitysten Talojen verkosto. Tavoitteena on työllistää 200 ihmistä kierrätyksen, kotipalvelun ja korttelitalonmiestoiminnan piiriin. Ensimmäinen oivallus on hyödyntää jätteiden arvo. Esimerkiksi rakennus- ja purkujätteiden lajittelulla voidaan saavuttaa suoranaista taloudellista hyötyä, sillä kierrätysmateriaaleja voidaan hyödyntää uudisrakennuskohteissa. Ratkaisu vähentää sekä kustannuksia että ympäristön kuormitusta.

Toinen oivallus on hankkiutua yritysten sosiaalipartneriksi. Malli on uusi, ja perustuu siihen, että Tykin jäsenjärjestöillä on työvoiman edelleensijoitusoikeus. Yleishyödyllinen yhteisö, eli tässä tapauksessa yhdistys, ottaa riskin pitkäaikaistyöttömän työllistämisestä. Kyseessä on aina riski, sillä joukossa voi olla hankaliakin tapauksia, mutta kaikille on annettava mahdollisuus. Henkilö on siis yhdistyksen palkkalistoilla, mutta hänet voidaan ohjatusti sijoittaa varsinaiseen työtehtävään vaikkapa alueella toimivaan pörssiyhtiöön. Yrityksessä hän tekee sellaisia töitä, jotka muuten jäisivät kireän kilpailutilanteen vuoksi kannattamattomina tekemättä. Sellaista työtä on firmoissa paljon, vaikkapa runsasta käsityötä vaativat hommat. Jos ilmenee, ettei henkilö pärjää normaalissa yritystyöyhteisössä, hän voi palata takaisin itse yhdistyksen töihin, esimerkiksi Tykille paperinlajitteluun. Yrityksen kannalta siis ei ole riskiä, vaan se hyötyy kun aiemmin tekemättä jääneet asiatkin tulevat hoidettua. Se lisää tuottavuutta. Malli tuottaa yritykselle myös uutta työvoimaa, millä on merkitystä työvoimapulan uhatessa kulman takana.

Työntekijän kannalta mallin etu on se, että hän pääsee kokeilemaan työntekoa oikeilla markkinoilla, kuitenkin niin että selkänoja on turvattu. Jokainen työkokemus parantaa edellytyksiä työllistyä pysyvästi. Malli ei vaaranna kilpailua, sillä kyseeseen tulevat vain sellaiset työt, jotka aiemmin eivät ole kuuluneet taloudellisen toiminnan piiriin. Kokonaishyöty yhteiskunnalle on suuri tuottavuuden parantuessa ja työvoiman kuntoutuessa. Sosiaalipartnerimalli edellyttää kolmea asiaa: yhteiskunnan panosta yhdistelmä- ja muuna työllistämistukena, yhdistyksen jolla on edelleensijoittamisoikeus sekä yritysten yhteiskuntavastuuta. Tällainen kumppanuus järkevää, itse asiassa kyseessä on oppikirjaesimerkki win-win –tilanteesta, tilanteesta jossa kaikki voittavat. Nyt ei kurkotella taivaita, vaan tämä on jo käytäntöä. Kelpaisikohan malliksi muuallekin maahan?

Tytti Tuppurainen