HENKILÖTIEDOT TYTIN TARINA  


HENKILÖTIEDOT
Tytti Johanna Tuppurainen on syntynyt Oulussa 18.helmikuuta 1976.
Tytti on syntyjään tuiralainen. Nykyisin Tytti asuu perheineen Oulun keskustassa.

KOULUTUS
¤ Filosofian maisteri Oulun yliopistosta 2003. Pääaine germaaninen filologia sekä sivuaineina valtio-oppi ja sosiologia.
¤Ylioppilaaksi Merikosken lukiosta Oulussa 1994 (yleisarvosana laudatur).

POLITIIKKA JA LUOTTAMUSTOIMET
¤ Maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan liitto
¤ Kaupunginvaltuutettu, Oulun kaupunki (valittu ensimmäisen kerran vuonna 2000)
¤ Luonnonvarainneuvoston jäsen, Maa- ja metsätalousministeriö. Tytti on Luonnonvarainneuvoston Ympäristö- ja energiajaoston puheenjohtaja ja yleisjaoston varapuheenjohtaja.
¤ Suomen Luonnonvarainneuvoston edustaja EEAC:ssa. EEAC (European Environment Sustainability Development Advisory Councils) on Euroopan luonnonvarainneuvostojen yhteistyöelin.
¤ POEM säätiön hallituksen varapuheenjohtaja. Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö edistää alueellista elokuva- ja muuta av-kulttuuria.
¤ Mäntykodin hallituksen jäsen. Mäntykoti on Oulun Seudun Mäntykoti ry:n ylläpitämä yksityinen vanhainkoti, joka perustettiin vuonna 1962.

¤ Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin Suomen valtuuskunnan varajäsen (osallistuu työskentelyyn).
¤ Metsähallituksen alueellisen neuvottelukunnan jäsen (Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu).
¤ Pohjois-Pohjanmaan liiton edustaja AER:ssa (Assembly of European Regions). AER on Euroopan alueiden kansainvälinen edunvalvontaorganisaatio, jonka suomalaisjäseniä ovat maakuntien liitot.

¤ Oulun sos.dem. valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja ryhmän neuvottelija
¤ Oulun demaripiirin puheenjohtaja

¤ Opiskeluaikoina Tytti vaikutti Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

Luottamustoimiin liittyen Tytti on lisäksi mukana lukuisissa eri toimikunnissa ja ohjausryhmissä.

TYÖ
Projektisuunnittelija Neo Arena -EU-hankkeessa Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikössä.

Aikaisemmin Tytti on ollut monissa tehtävissä Kestävän Kehityksen Talolla: projektipäällikkönä ja tiedottajana, sekä Oulun Ekotuote Oy:n toimitusjohtajana. Tehtäviin kuului tuolloin erilaiset kierrätysalan työt. Talon toimintaan kuuluu oleellisesti sosiaalinen työllistäminen ja koulutus. Siten Tytillä on kokemusta työllistämisestä ja työnjohdollisista tehtävistä.

YHDISTYSTOIMINTA
¤ Yritetään Yhdessä ry:n varapuheenjohtaja. Yritetään yhdessä –yhdistys ylläpitää ja omistaa Välivainiolla sijaitsevan Kestävän Kehityksen Talon. Talo on monipuolisen sosiaalisen työllistämisen, ympäristöosaamisen ja kerhotoiminnan keskus. Työntekijöitä talolla on tällä hetkellä noin 60.
¤ Kierrätysverkko Oulun TYKI ry:n puheenjohtaja. Yhdistys perustettiin Kestävän kehityksen Talo –konseptin laajentamiseksi vuonna 2003. TYKI ry toteuttaa parhaillaan projektia, jonka tavoitteena on luoda Ouluun alueellisten uusiokäyttö- ja työllisyyskeskusten verkosto.
¤ Amnestyn jäsen

PERHE
Tytär Salla Esteri syntyi 2.10.2000 ja pikkuveli Olli Eemeli 12.8.2002.
Perhe ja lapset ovat tärkein kaikesta.

MUUTA
¤ Kielitaito on saksa, englanti ja ruotsi.
¤ Tytti on matkustanut paljon muun muassa Kiinassa, Välimerellä ja Keski-Euroopassa, sekä asunut Saksan Baijerissa opiskeluaikoina.
¤ Harrastuksiin kuuluu lukeminen ja liikunta. Pääosin vapaa-aika kuluu kotona lasten kanssa. Lapsuuden ja nuoruuden rakkaimpia harrastuksia Tytillä oli lukeminen (Tuiran sivukirjaston lasten ja nuorten osaston kirjat tulivat läpikotaisin luettua) sekä ratsastus. Yhdistystoiminta alkoi varhain: Tytti liittyi 6-vuotiaana Oulun Luontonuoriin ja sen myötä nykyiseen Yritetään Yhdessä yhdistykseen.

KURIOSITEETIT

Tytti tykkää
* sanomalehdistä
* mustasta kahvista ja vaniljajäätelöstä
* haastavista keskusteluista
* puolukoista
* kengistä ja erityisesti korkeista koroista
* Oulun kaupunginorkesterista
* kirjoista
* lukea lapsille Grimmin satuja
* mietiskellä yksikseen
* tavata ystäviä kahviloissa
* tanssia kun on hyvä meininki
* nukkua aamuisin pitkään kun se on mahdollista

Näistä ei niinkään
* herätä anivarhain
* tungoksesta
* Yhden Totuuden julistajista
* sokerijuomista