![]() |
|||||
![]() |
|||||
| HENKILÖTIEDOT | TYTIN TARINA | ||||
Olen syntynyt Oulussa helmikuussa 1976 perheeseen, jossa tuli olemaan viisi lasta. Isäni on muusikko, hän soittaa edelleen viulua Oulun kaupunginorkesterissa. Äitini hoiti meitä lapsia kotona. Vain 11 kuukautta syntymäni jälkeen sain pikkuveljen. Meitä luultiin pienenä usein kaksosiksi. Pikkuveljeni toimii tätä nykyä moottorialan yrittäjänä Oulussa. Minulla on kaksi vanhempaa veljeä. He pitivät pikkusiskosta hyvää huolta – ja pitävät yhä. Isosiskoni on minua kymmenen vuotta vanhempi ja hyvä ystäväni. Lapsuudessani perheellämme oli rahasta tiukkaa, esimerkiksi vaatteet kiersivät sisarukselta toiselle. Perheessä oli koira – suomenajokoira Jasse – jonka kanssa minä ja pikkuveljeni menimme isän mukana jänismetsälle Kiimingin ja Haukiputaan metsiin. Lapsesta lähtien opin olemaan luonnossa. Perheellämme oli vaatimattomasti varustettu mökki, jossa me lapset osallistuimme mökkielämän arkiaskareisiin. Mökille menimme joka viikonloppu ja siellä vietimme kesät – muuten asuimme aivan keskustan tuntumassa Tuirassa, talossa joka nimi on Oulunportti. Aloitin koulukäyntini Tuiran ala-asteella. Olin muita kirkkaasti päätä pidempi, ja jotkut keksivät kutsua minua Eiffel-torniksi. (Olen aikuisemmalla iällä vieraillut Pariisin huimaavan kauniissa Eiffel-tornissa ja olen nykyisin kutsumanimestäni suorastaan ylpeä.) Osoittauduin koulussa lahjakkaaksi oppilaaksi. Lopulta luokanvalvojani keksi ehdottaa hyppäämistä yhden luokan yli. Monen käänteen jälkeen menin sitten viidennen luokan kevätlukukauden sijaan kuudennelle, ja suoritin samaan aikaan kolmea lukukautta. Menin yläasteelle ikätovereitani vuotta aiemmin.
Yhdistystoimintaan tulin mukaan 6-vuotiaana legendaarisella Koskelankylän Valolla järjestetyn hevosenhoitokurssin myötä. Liityin Oulun Luontonuoriin ja myöhemmin myös Parasta Lapsille Oulun osastoon. Aikaa myöten näistä järjestöistä tuli minulle tärkeitä, sillä Kestävän Kehityksen Talon toiminta on näissä käsissä. Harrastin hevosia ja ratsastusta, kaiken sen ajan mitä lukemiselta jäi. Olin lapsena lukutoukka. Luin KAIKEN. Aloin varhain myös tekemään työtä: jaoin alussa mainoksia ja myöhemmin lehtiä isoveljieni kanssa. Lopulta otin työn omiin nimiini ja jaoin Oulu-lehteä ja silloista Liittoa varsin isolle alueelle Heinäpäässä ja keskustassa aina vuoden 1998 kevääseen saakka. Yläasteen kävin Merikoskessa. Olin varsin …no tavallinen teini kaikkine kokeiluineen. Minulle ei koskaan sattunut mitään mitä nykyisin katuisin, vaikka olin mukana muun muassa Oulun kuuluisassa kristalliyöksi kutsutussa nuorisomellakassa, katsomassa vain tosin. Pääsin lukioon hyvällä keskiarvolla. Valitsin lukiokseni yläasteesta tutuksi tulleen Merikosken. Siellä minulla oli persoonallisia opettajia: esimerkiksi saksan opettajani (ja luokanvalvojani) Päivikki Läksy (kyllä: LÄKSY). Lukio meni minulta hyvin. Tentin monia kursseja, ja tentteihin liittyen tein tutkielmia muun muassa Jeesuksen sanomasta, Karl Marxista, Suomenlinnasta ja Lähi-idän tilanteesta. Lukion päästötodistukseni keskiarvo oli 9,5 ja kirjoitin viisi laudaturia.
Lukion jälkeen en tiennyt suoraan mihin ryhtyisin. Hain Oulun yliopistoon lukemaan saksaa ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Aloitin opinnot vuonna 1994 ollessani vasta 18-vuotias. Opintojen ohella toimin ahkerasti silloisen Nuorten Kierrätyskeskuksen, nykyisen Kestävän Kehityksen Talon, parissa. Olin Oulun Luontonuorten puheenjohtaja. Kehitimme Ouluun kierrätystä. Se työ oli tehtävä alusta kaikki, sillä asia oli kaikille uusi. Oppi-isänäni asiassa oli Seppo Vaaraniemi, jolle edelleen olen kiitollinen niin monesta asiasta. Yliopisto-opiskelijana tulin myös politiikan pariin. Kerran kierrätyskeskukseemme tuli tuolloinen Oulun yliopiston vararehtori Jouni Koiso-Kanttila, joka oli SDP:n eduskuntavaaliehdokkaana. Minua pyydettiin, ja tutustuttuani Jouniin suostuin mukaan hänen tukiryhmäänsä. Vaikka Jouni ei tullut valittua, enkä minä vielä tuolloin liittynyt puolueeseen, olin saanut kosketuksen politiikkaan ja tunsin vahvasti että se olisi ”minun juttuni”. Vuonna 1995 perustimme Oulun Ekotuote Oy:n. Minusta tuli sen toimitusjohtaja. Kehitimme Ouluun kierrätykseen perustuvan jätteenlajittelujärjestelmän. Ne ajat olivat työmielessä mieleenpainuvia: olin kuitenkin vielä opiskelija ja vielä eri alalta, mutta toimitusjohtajana ajoin oman firman autolla, tein ekopisteillä töitä oman firman haalareissa ja minulla oli oman firman kännykkä. Se oli hienoa, vielä kun tiesi toimivansa niin hyvän asian puolella.
Opintojeni edistyessä lähdin vaihto-oppilaaksi Saksaan. Olin vuonna 1996 Baijerissa Eichstättissä lukukauden ja nautin sen älyllisestä ilmapiiristä. Vietin noina vuosina myös pariin otteeseen muutamia kuukausia Kiinassa Nokialla työskentelevän isosiskoni luona Vuonna 1998 kesällä minua tultiin pyytämään eduskuntavaaliehdokkaaksi. Harkittuani asiaa kesän yli suostuin. Sain 1909 ääntä, vaikka olin täysin pystymetsästä mukana. Se oli hyvä tulos. Eduskuntavaalien jälkeen tuli aika perheen perustamiselle: minusta tuli äiti vuonna 2000. Halusin hoitaa vauvaani Salla Esteriä itse ja jäin pois työstäni Kestävän Kehityksen Talolla (toki jatkoin yhdistystoimintaa). Tulin valituksi Oulun kaupunginvaltuustoon kolme viikkoa lapseni syntymän jälkeen ja opettelin kunnallispolitiikan aakkosia vaipanvaihdon lomassa. Lisäksi tein opintoja vauvaa hoitaessani, ja kun olin saanut graduni valmiiksi, aloin ilokseni taas odottaa. Olli Eemeli syntyi elokuussa 2002. Hoidin lapsia kotona kaiken kaikkiaan neljä ja puoli vuotta. Samalla suoritin opintoni loppuun ja valmistuin filosofian maisteriksi 2003. Olin aktiivisesti mukana kunnallispolitiikassa Oulun kaupunginvaltuustossa ja Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksessa. Minulla oli jo tuolloin myös valtakunnallisia luottamustoimia, mm. Suomen Luonnonvarainneuvostossa. Lisäksi olin (ja olen) yhä yhdistyksissä Kestävän kehityksen Talolla, jossa tällä hetkellä on jo 60 työntekijää.
Lapseni menivät päivähoitoon vuoden 2005 alussa. Aloin tosissani hakea töitä. Sain huomata kuinka vaikeaa työn saaminen oli, olin puoli vuotta työtön työnhakija. Tein erilaisia sirpale-töitä (toimitin yhdistysten lehtiä, tein tiedottajan keikkoja), mitkä olivat työnä mukavia, mutta toimeentulon kannalta raastavia, sillä työmarkkinatuki heilahteli niiden seurauksena. Se oli melkoisen tuskaista aikaa. Kirjoitin useita hakemuksia ja kävin haastatteluissa. Usein nousi esiin toimintani politiikassa. Se ei tuntunut toimivan varsinaisesti edukseni työnhaussa, tuntui kuin työnantajat olisivat karsastaneet sitä. Sinnikkään työnhaun tuloksena pääsin töihin Oulun seudun ammattikorkeakouluun EU-projektiin projektisuunnittelijaksi mobiilimarkkinointiviestinnän hankkeeseen. Olenkin nyt ollut ammattikorkeakoulussa T&K -projektitöissä vuodesta 2005. Etenin myös luottamustoimissani. Aloitin Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana keväällä 2005. Pidän tehtävääni suuressa arvossa. Se on näköalapaikka koko maakuntamme kehittämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Olen lisäksi mukana monessa kansainvälisessä järjestössä, ja tunnen ylpeyttä saadessani edustaa Suomea ja aluettamme.
Olin ehdokkaana eduskuntavaleissa 2007. Sain 2791 ääntä, mikä ei riittänyt läpimenoon. Tulos ei kuitenkaan ollut huono, vaan rohkaisi jatkamaan politiikassa. Asun nykyisin lasteni kanssa Oulun keskustassa. Tyttäreni on mennyt kouluun ja poikani päiväkodissa. Elämäni on aktiivista työn, perheen ja politiikan yhteensovittamista. Tulevaisuus on avoin – avoin ja kutsuva. |
|||||